Vuosi alkoi ja nyt jo allergiaa. Eli piti aloittaa allergialääkitys ajoissa. Nyt jo pähkinäpensas ja leppä kukkivat.

Ilmanlaatukin on jo ollut meilläpäin välttävä. Joten wellcome spring!

Uusia tuulia: olemme lopettaneet kokonaan ruokakerman käytön. Nyt vasta purkkeihin on tullut merkinnät, että niissä on kasviöljyä ja kasvirasvaa. Se on sitten sitä halvinta mitä saadaan. Usein siis myös soijaa. Teemme tilalla sitten pitkällä tähtäimellä liemiä keitoista ja sitten tietenkin lihaliemi- ja kanaliemikuutiot (kasvisliemikuutiot eivät käy). Punajuuri on ongelmalllinen, listallani se on mutta välillä olen syönytkin. En tiedä mistä reagoin ja mistä en.

Kävinpä syömässä eräässä aivan mahtavassa ravintolassa. Pitkän kaavan mukaan. Tämä tarkoittaa, että vein allergialistani etukäteen. Siten sain koko aterian ajan turvallista ja allergiavapaata ruokaa. Miehelläni on vähän sisäpiiritietoa, joten ilta oli odotuksia täynnä.

Ruoka: alkushampanja ja etanoita  valkosipulilla (avecini sai blinejä eri lisillä), Pääruoka oli härän pihviä sienikastikkeella (avecilla madeirakastikkeella)  ja juomana olutta (punaviiniä avecilla). Olimme jo ihanan täynnä, joten otimme välisnapsit koskisen antin korvalääkettä. Sitten jälkiruoan pariin ja shampanjan kera söimme ilolla. Suklaakakkua. Nami ja nami. Viereisen pöydän naiset kuuntelivat "hyminä" ääniämme ja pyysivät samaa, mitä meillä oli, enkä ihmettele. Lopuksi vielä teet/kahvit ja avecit. Paikkana Enkeliravintola Turussa. Söimme 3 tuntia ja en saanut mitään allergiareaktiota. Upea asia!

http://www.enkeliravintola.fi/fi

Kiinnostavia hetkiä uuden ruoan parissa!