Tänään on hieno päivä. Kannattaapi ottaa kaikki irti näistä päivistä. Olin aamulla hoitamassa asioita ja ja tykkäsin kelistä. Vesipullokin oli mukana.

Hikoilu on hyvä asia, jos se toimii. Kokemukseni mukaan toukokuussa ei minulla toimi vielä kunnolla. Punoitan ja on huono olo. Pakko yrittää olla varjossa ja välttää aurinkoa. Myös aurinkoihottumaa tulee helposti. Taas pitäisi siis ostaa aurinkorasva, joka on herkälle iholle. voi käydä niin, että ensimmäisestä kaupasta ei löydy. Tosin en ole menossa suoraan auringonpaisteeseen, joten pitkähihainen paita ja pitkät housut käyvät hyvin.

Niin, se hikoilu. Ei ole tervettä olla hikoilematta. Hikoilusta voi myös saada allergiareaktion, ainakin minä olen saanut, kun olen ollut uimahallilla. Jokaisen uimahallin reissun jälkeen olen myös ollut migreenissä. Hikoilla vai ei siinäpä pulma.

Hikoilu alkaa onneksi jo kesäkuussa yleensä. Sitten olo helpottuu, jos koivukausi ei ole voimakas. Jos on voimakas, niin tulee vältettyä hikoilua. Niin se vaan on.

Ennen allergiatestauksia olin kesät vain punainen ja en hikoillut terveesti. Usein hikoilu alkoi vasta heinäkuussa. Aloin myös karsastaa kesää. Huomasin että kun muut iloitsivat kesästä ja kesälomista, en osannut ottaa osaa iloon.

Eilen taas migreeni yllätti yöllä, ja taas on hieman väsähtänyt. Tätä tämä on. Auttaa kun kirjoitan tänne, eikä mieheni kuormitu liikaa. Ei aina jaksaisi valittaakaan.

Keltainen toukokuu...mikset sä jo mee.