Koivun allegisoiva aika alkaa olla lopuillaan. Harmi ettei oloni ole parantunut. Olisipa pistää rahaa suolahuoneeseen. Kyllä minulla on parikymppiä, mutta kun pitäisi saada 5 kerran kuuri. Tämä siksi että 2 kertaa viikossa olisi hyvä käydä. Sitä rahaa ei ole.

Henkeä ahdistaa oikein kovin. Siihen ei auta eilinen migreeni, joka taas johtui monesta asiasta. Hormonikierrosta, stressistä, liiasta ulkoilusta (niin sinä aikana ei tuntunut missään, mutta kotona sitten) ja pienestä iltaunista. Ties mistä muustakin. Onneksi heti aamusta ei tarvinnut mennä mihinkään, vaan sain toipua ja kestää heti aamulla uuden migreenin. Käytän vain särkylääkkeitä hoitoon yleisesti, mutta väkevämpääkin lääkettä on. Yleensä täsmälääkkeiden sivuoireetkin ovat hankalat.

Niinpä totesin, että on hyvä ettei nyt ole keväällä juhlia. Yrittäisin kuitenkin liikaa, kun on olevinaan lievä koivukevät allergisille. Minulle se ei valitettavasti ole. Joten hyvä näin.

Odottelen parempaa huomista.