Eilinen antoi taas viitteitä tulevasta. Illalla kutina ja kylmähkö suihku. Valvoin pitkään, joten otin toisen setiritsiinin ja toivoin unta. Pätkistä tehty unonen.

Tänään katsoin taas kaikki aineet, joita tarvitsen. Pesu- ja huuhteluaine ovat allergiatestatut. Samoin shampoo ja vartalon pesuaine. Tiskauksessa käytän hanskoja, mutta täytyy katsoa etteivät ne ole lateksia. Muutoin kädet kuivaa. Allergiatestatut tiskaukseen sopivat aineet eivät pese astioita puhtaaksi. Minä kun en ole se, joka laulaa tiskatessaan. Mieluummin teen sen sitten kun on pakko.

Uusia vaatteita ostin alesta ja nyt nekin ovat kaikki pesty. Yritän myös mahdollisimman usein vaihtaa lakanat. Valitettavaa on, että kevään mittaa ei oikein voi paljon tuuletella. Parveke on aikaslailla turhake. Ulos en saa vaatteita tai muitakaan pistää. Onneksi on keksitty tuuletin, kun päiväaurinko osuu sopivasti meille tänne kerrostalon ylimpään kerrokseen.

Suunnittelen ruokaa, jossa on paljon kasviksia. Mutta kaikki ne pitää keittää, höyrystää tai paistaa. Paahtaminen uunissakin on hyvä, tosin uunimme on ikivanha slev (tietääköhän kukaan edes merkkiä enää), joten vanhan lämmittimen lämpeämiseen menee suunnattoman paljon aikaa.

Lopettelen taas näillä näppäimillä!